UUTTA: KEKSIJÄN BLOGI AVATTU!


Europositronin kokonaisprojektin toimenpidejärjestys:

1. Rahoituksen hankinta, jossa vuorossa on suursijoittajien kanssa käytävät 2,4 miljoonan euron rahoitusneuvottelut. Onnistumista seuraa uusmerkintäanti. Arvioitu aikataulu: Parhaillaan käynnissä vuonna 2013 ja pyritään saattamaan loppuun niin pian kuin mahdollista (arvio 2017).

Rahoituksen toteutuessa seuraa:

2. Prototyyppien laiterakennus ja toimivuuden todennus testeineen yhtiön henkilökunnan toimesta. Arvioitu toteutusaika saadun rahoituksen jälkeen: max. 2 vuotta.

Onnistunutta testaustulosta seuraavat tapahtumat:

3. Patenttihakemukset vahvistetaan Suomessa ja pyritään valmistelemaan patenttisuojan hakemista useammalle keksinnölle kansainvälisesti.

4. Testien tulokset annetaan puolueettoman laboratorion vahvistettavaksi.

5. Keksintö tekniikkaan perustuvien paristolaitteiden valmistusoikeuksien lisenssikauppa.

6. Osakkeiden pilkkominen (splittaus) ja muita toimia tuoton parantamiseksi.

Ab EUROPOSITRON Oy SAI FROST & SULLIVANIN  ”VUODEN TEKNOLOGINEN INNOVAATIO”-PALKINNON  2005

Ab EUROPOSITRON Oy SAI FROST & SULLIVANIN ”VUODEN TEKNOLOGINEN INNOVAATIO” -PALKINNON 2005


Mitä? Miksi? Milloin?

Huom! Akkulaitteen kaikki tekniset ja taloudelliset luvut ovat laskettuja tavoitteita.

Europositron

Esittelee keksinnön, joka mullistaa paristoteollisuuden koko maailmassa. Lue lisää: "Taustatiedot".

Paristoteollisuus

Tätä uutta, patenttihaussa olevaa nanomolekyylitekniikkaa käyttäen voidaan valmistaa ladattavia alumiiniparistoja, joiden kapasiteetti on 20 kertaa nykyisiä suurempi. Lisäksi valmistuksessa käytettävät materiaalit ovat ympäristöystävällisiä ja kierrätettäviä. Lue lisää: "Teknologioiden vertailu".

Potkua sähkökulkuneuvoihin

General Motorsin sähköauto EV 1 käyttää voimanlähteenä akkuja painoltaan 736 kiloa, päästen kertalatauksella 145 km matkan. Europositronin teknologialla n. 60 kg voimanlähteellä saavutettaisiin kertalatauksella 870 km toimintasäde.

Prototyypit

Europositron-teknologian toimivuuden toteamiseksi valmistetaan uudelleenladattavissa oleva 12 V akku, energiakapasiteetiltaan 1,3 kWh, sekä akkulaite sähköautoa varten, energiakapasiteetiltaan n. 80 kWh. Lue lisää: "Laitteiden valmistus".

Projektin ajoitus

Prototyypit --> Julkinen esittely --> Uudet akut. Lue lisää: "Aikataulu".