Henkilöt

Europositron Oy valmistaa sähkölaitteet Rainer Partasen johdolla. Yhtiö vuokraa Helsingistä erityisen valmistustilan, joka täyttää tälle työlle vaaditun puhtauden. Valmistus vaatii ehdotonta pölyttömyyttä. Rainer Partanen valitsee avukseen kaksi henkilöä, joista ainakin toinen on perehtynyt sähkökemiallisiin mittauksiin ja toinen metalli- ja sähköteknisiin mittauksiin. Henkilöt palkataan kun rahoitus projektille on varmistunut.

Valittavien henkilöiden tulee kyetä itsenäiseen työskentelyyn, koska heidän tehtäväkuvaansa kuuluu ohjeiden mukainen raaka-aineiden hankinta, tehtävien anto laiteosat valmistaville alihankkijoille ja valmiiden osien kokoaminen toimiviksi akuiksi. Toimitiloihin hankitaan kaikki tarpeelliset laitteet sekä osien että valmiiden akkujen kokoamiseksi ja testaamiseksi.

Alihankkijat

Europositron Oy on käyttänyt 90-luvun tutkimuksissa ja niiden jälkeisissä laiteosien valmistuksissa ja testauksissa toistakymmentä alihankkijaa, tärkeimmät ovat mukana ajoneuvoihin tarkoitettujen prototyyppien valmistuksessa. Levyjen muokkauksessa ja leikkauksessa ovat toimineet Teräs-Rait Oy, Helsinki sekä Rst-Soikkeli Oy, Helsinki. Levyjen kaasupinnoitus Bodycote Lämpökäsittely Oy, Helsinki ja ultraäänihitsaus VTT-Valmistustekniikka, Espoo.

Tarviketoimittajina ovat olleet mm. Tamro Oyj, Helsinki (kemikaalit, Nordinox Oy, Helsinki (Rst-ohutkalvot), Asva Oy, Helsinki (Al-levyt), Vantaan Kumitekniikka Oy, Vantaa (elektrodilevyjen tiivisteet) ja Suomen Plastic Oy, Helsinki (laitekehikot).

Testit

Europositron Oy:n ammattitaitoinen henkilökunta suorittaa kaikki normiston mukaiset testaukset. Sen jälkeen tilataan valmistettujen akkuparistolaitteiden toimivuuden todentamistesti joltakin puolueettomalta testiyritykseltä tai laitokselta, kuten esim. VTT.

Todentamislaitteiden valmistus ja johto

Keksijä Rainer Partanen on luonnollinen johtaja tehtävälle, koska ainoastaan hänellä on tarvittavat tiedot. Hän on myöskin sopiva henkilö kantamaan vastuun tämän osuuden taloudesta.

Europositron-teknologian toimivuuden toteamiseksi valmistetaan uudelleenladattavissa oleva 12 V akku, jonka alumiinilevyistä saadaan 200 - 400 A virtaa lyhytaikaisesti. Sen tilavuus tulee olemaan n. 0,5 litraa ja paino n 1 kg (vastaavanlainen lyijy/happo starttiakku on tilavuudeltaan n. 8 litraa ja painaa 16 kg). Lisäksi valmistetaan akkulaite sähköautoa varten, energiakapasiteetiltaan n. 80 kWh ja joka painaa n. 60 kg ollen tilavuudeltaan n. 40 litraa. Tämä tarkoittaa että se olisi n. 20 kertaa kevyempi ja pienempi tilavuudeltaan kuin nykytekniikoilla valmistetut akut.

Arvioidut kustannukset

1. vuosi/EUR2. vuosi/EUR
Tilavuokra24 00024 000
Palkat227 100227 100
Sos. kulut90 90090 900
Laitekehityskulut189 300189 300
Toimistokulut4 0004 000
Autokulut6 4006 400
Patenttikulut5 90025 300
Konsulttikulut100 800100 800
Lakiasiat29 50029 500
Tutkimuslaitokset16 80032 600
Sekalaiset kulut38 70038 700
Yhteensä EUR733 400768 600

Patentointi 60 maahan: 1-3 vuotta, 3 patenttia n. 1.5-3.0 miljoonaa euroa. Koko budjetti maks. yhteensä 4502000 euroa.